• LUKU 19

    RAAMATTU:
    1. Sen jälkeen minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden suuren äänen taivaassa sanovan: "Halleluja! Pelastus ja kunnia ja voima on Jumalan, meidän Jumalamme.
    2. Sillä totiset ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa; sillä hän on tuominnut sen suuren porton, joka turmeli maan haureudellaan, ja on kostanut ja on vaatinut hänen kädestänsä palvelijainsa veren."
    3. Ja he sanoivat toistamiseen: "Halleluja!" Ja hänen savunsa nousee aina ja iankaikkisesti.
    4. Ja ne kaksikymmentä neljä vanhinta ja neljä olentoa lankesivat maahan ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, joka valtaistuimella istuu, ja sanoivat: "Amen, halleluja!"


    5. Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: "Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret."
    6. Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen.



    7. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.
    8. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus."
    9. Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat."










    10. Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus; kumarra ja rukoile Jumalaa. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki."











    11. Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
    12. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
    13. ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
    14. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen.
    15. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.
    16. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra."





















    17. Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille: "Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle
    18. syömään kuningasten lihaa ja sotapäällikköjen lihaa ja väkevien lihaa ja hevosten sekä niiden selässä istuvien lihaa ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten että suurten."

















    19. Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.
    20. Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
    21. Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan; ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa.

  • LUKU 19

    SELITUS:
    Jakeet 1—4. Vastaten jakeessa Ilm. 18: 20 esitettyyn kehotukseen kaikki taivaan asukkaat ylistävät mahtavana kuorona Jumalaa siitä oikeudenmukaisuudesta ja armosta, jota hän on osoittanut kukistaessaan Babylonin, »suuren porton». Laulaessaan yhä uudelleen »Halleluja» (sana tarkoittaa »ylistys Jumalalle») ne, jotka ovat lähinnä Jumalan valtaistuinta, paisuttavat virttä, kunnes koko taivas kaiuttaa ylistystä Luojalle ja Lunastajalle (vrt. Ilm. 4).
    Jakeet 5,6. Suurissa vuotuisissa juhlissaan juutalaiset veisasivat otteita Psalmeista 113— 118, lauluja, joissa ylistetään Jumalan hyvyyttä ja laupeutta kansaansa kohtaan. Sinä suurena lunastuksen ja Babylonista vapautumisen päivänä, joka pian koittaa, Jumalan kansa on osoittava mitä syvintä kiitollisuutta siitä laupeudesta, jolla Jumala on pelastanut heidät.
    Jakeet 7—9. Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa käytetään avioliittoa vertauskuvana Kristuksen pyhästä suhteesta valtakuntaansa (Jes. 54: 5,6; 2 Kor. 11: 2; Ef. 5: 25—33). Jakeessa 21:2 Karitsan, Jeesuksen, morsianta nimitetään »uudeksi Jerusalemiksi», Jumalan hallinnon keskukseksi ja lunastettujen kodiksi. Dan. 7. luku osoittaa, että Kristus saa oikeuden hallita valtakuntaansa, Uutta Jerusalemia, päättäessään papillisen palvelustyönsä, jota hän on toimittanut ihmisen hyväksi taivaallisessa pyhäkössä. Täten se, kuinka Kristus vastaanottaa valtakuntansa, on ikään kuin hänen »avioliittonsa». Juuri uskon turvin jäännösseurakunta menee hänen kanssaan taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään tätä vihkimisseremoniaa varten (ks. Matt. 25:1—3; Ilm. 14: 14).Vihkitoimituksen jälkeen Kristus palaa maan päälle ja vie kansansa muassaan taivaaseen. Sitten seuraa hääjuhla, »Karitsan hääateria». Uuden Jerusalemin asukkaat, Jumalan pyhät, ovat »itsensä valmistaneet » osaansa tässä suuressa juhlassa, jota Kristus viettää heidän kanssaan taivaassa, vastaanottamalla hänen vanhurskautensa. Tämä vanhurskautus muistuttaa taivaan kangaspuissa kudottua liinavaatetta eikä sisällä ainuttakaan inhimillisin voimin kudottua rihmaa. Ihmiset eivät saa sitä omilla teoillaan vaan Kristuksen antamana ilmaisena lahjana, joka annetaan heille heidän sitä anoessaan (ks. Jes. 55; 61:10; Matt. 26: 26—29; Room. 3: 19—26; Sak. 3).
    Jae 10. Sanoinkuvaamattoman ilon vallassa Johannes lankesi enkeli-sanansaattajan jalkojen juureen. Mutta sanansaattaja muistutti, että kaikki se hyvä, minkä hän oli Johannekselle näyttänyt, tuli Jumalalta. Hän itsekin oli Johanneksen tavoin vain palvelija Jumalan valtaistuimen edessä. Jakeesta Ilm. 19: 11 alkaa Ilmestyskirjan viimeinen osa. Tässä osassa siirrytään nopeasti tapahtumasta toiseen. Sen rakenne on useassakin suhteessa verrattavissa aikaisemman jakson rakenteeseen (Ilm. 15: 1—19: 10). Kummassakin jaksossa kuvataan seitsenkertaista näkyä: 16. luvussa kuvataan seitsemää tuomiota, jotka kohtaavat Babylonia, ja jakeissa 19: 11— 21: 8 kuvataan seitsemää muuta tuomiota, joiden kuvaus aloitetaan kullakin kerralla sanoilla »minä näin» (ks. Ilm. 19: 11,17,19; 20:1,4, 11; 21: 1).
    Kumpaankin seitsemän näyn sarjaan liittyy lisäys, jonka esittää yksi niistä seitsemästä enkelistä, jotka tuovat vitsaukset muassaan (vrt. jaetta Ilm. 17: 1 jakeeseen 21: 9). Molemmat tapahtumat herättivät Johanneksessa niin suurta kunnioitusta, että hän lankesi enkelin jalkojen juureen kumartaakseen häntä, mutta kummallakin kerralla enkeli kielsi Johannesta kumartamasta häntä, sillä hänkin oli vain luotu (vrt. Ilm. 19:10 ja 22:9). Viimeistä edellisessä jaksossa keskitytään erityisesti Babylonin traagiseen kukistumiseen, jota vastoin viimeisessä jaksossa esitetään yhteenveto kaikista merkittävistä tapahtumista, jotka liittyvät Kristuksen ja saatanan välisen suuren taistelun viimeiseen vaiheeseen, ja keskitytään siihen ihanaan tulevaisuuteen, jonka Kristus on valmistanut kansalleen. Jakeet 11—16. Katsoessaan Johannes näki ihmeellisen näyn: Jeesus Kristus, se uskollinen ja totinen Todistaja, joka oli niin vetoavasti kehottanut Laodikean seurakuntaansa (ks. Ilm. 3:14) vastaanottamaan hänen rakkautensa, ilmestyi nyt hänen eteensä oudossa uudessa hahmossa. Babylonin tuomion ja seitsemän viimeisen vitsauksen jälkeen Jeesus palaa maan päälle »tuomitsemaan ja sotimaan», hävittämään ne, jotka ovat avoimesti kapinoineet Jumalaa ja hänen rakkauden lakiansa vastaan. Kristus toimii vanhurskaasti ainoana vaikuttimenaan rakkaus (vrt. Ps.2; 11: 4; 45; Ilm. 14: 14—20). Tämä on Kristuksen toinen tulemus, jonka Raamatun kirjoittajat ovat ennustaneet. Hänen kansansa, joka on jo kauan odottanut hänen tuloaan, tervehtii häntä riemulla, jota vastoin jumalattomat koettavat kätkeytyä pois hänen kasvojensa edestä. Tuhotessaan jumalattomat Kristus herättää kuolleista ne, jotka ovat kuolleet luottaen häneen, ja vie heidät taivaaseen niiden seuraajiensa joukossa, jotka ovat kokeneet vitsauksien ajan (Joh. 14: 1—3; Ap.t. 1:9—11; 1 Tess. 4: 16,17; Ilm. 6: 15—17). Kristuksesta käytetään tässä yhteydessä kolmea nimeä, joista kukin symbolisoi hänen luonteensa eri puolia. Ensimmäinen viittaa hänen jumalalliseen luontoonsa, jota ainoakaan luotu ei kykene täydellisesti tajuamaan. Toinen nimi, »Jumalan Sana», osoittaa hänen olevan Jumalan ajatusten täydellinen ilmaus. Kolmas, »kuningasten Kuningas ja herrain Herra», osoittaa hänet täydellisesti Jumalaksi, joka ansaitsee palvonnan ja ylistyksen.
    Jakeet 17,18. Kristuksen palatessa maan päälle, jumalattomien koottua voimansa sotiakseen häntä vastaan (jae 19), enkeli kutsuu kaikki haaskalinnut kesteihin, jollaisia ne eivät ole nähneet milloinkaan aikaisemmin. Kaikki, jotka torjuvat armollisen kutsun saapua Karitsan hääaterialle, joutuvat haaskalintujen ruuaksi Jeesuksen tullessa, olivatpa he kuinka voimallisia, kuinka rikkaita tai köyhiä tahansa (vrt. Hes. 39: 17—20 ja Ilm. 6: 14—17).
    Jakeet 19—21. Tämän viimeisen sarjan kolmannessa vaiheessa koko saatanan sotajoukko järjestäytyy Harmagedonin taisteluun (ks. Ilm. 16: 13,14). Luvuissa 13 ja 17 kuvatut pahan voimat liittoutuvat ryhtyäkseen viimeiseen suureen yritykseensä Jeesuksen Kristuksen ja hänen jäännösseurakuntansa hävittämiseksi (vrt. Ilm. 17: 14; 12: 17). Silloin on maan päällä ainoastaan kaksi ihmisryhmää: (1) jakeissa Ilm. 13: 1—10 kuvatun pedon kanssa liittoutuneet ja (2) Jeesuksen kanssa liittoutuneet (ks. Ilm. 13: 18). Ne, jotka ovat kapinoineet Kristusta vastaan, tuhoaa hänen tulemuksensa kirkkaus (ks. Jes. 11: 4; 63: 1—6; 64: 1—3; 66: 15,16; Jer. 25: 30—33; Ps. 50: 3—6; 2 Tess. 2: 8). Maa muuttuu tämän jälkeen asujaimettomaksi autiomaaksi, sillä Kristus vie kansansa mukanaan taivaaseen jättäen jumalattomien ruumiit haaskalintujen ruuaksi (ks. Ilm. 20:4; 1 Tess. 4: 16,17; Joh. 14: 1—3; Jer. 4: 23—27; 25: 33). Kristuksen toiseen tulemukseen liittyy siis jumalattomien täydellinen hävittäminen. Hän on varoittanut kansaansa erityisesti siitä, ettei sen pidä uskoa vääriä tietoja hänen tulemuksestaan (vrt. jakeet 17,18, 21 ja Matt. 24: 26— 28). Jumalattomat eivät saa toista mahdollisuutta sen tuhatvuotiskauden aikana, jota kuvataan seuraavassa luvussa. Kaikkien on päätettävä nyt, ennen Jeesuksen toista tulemusta, kummallako aterialla he haluavat olla: Karitsan hääaterialla vai Jumalan järjestämällä kuolinaterialla.

  • LUKU 20

    RAAMATTU:
    1. Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.
    2. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi
    3. ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.




    4. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.
    5. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
    6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.







    7. Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,
    8. ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka.
    9. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
    10. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
    11. Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.






    12. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
    13. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.




    14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
    15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

  • LUKU 20

    SELITYS:
    Kun Kristus hävittää jumalattomat tulemuksessaan ja vie vanhurskaat muassaan taivaaseen, hän jättää maan asumattomaksi autiomaaksi. Sitten alkaa tuhatvuotiskausi, jota nimitetään (tosin ei Raamatussa) tuhatvuotiseksi
    valtakunnaksi. Yleinen käsitys, jonka mukaan Kristus tuolla kaudella hallitsee
    maan kansoja ja kaikki ovat rauhassa, ei perustu Jumalan sanaan. Pankaa merkille, kuinka Ilm. 19. ja 20. luku kuvaavat tapahtumia, jotka liittyvät tuhatvuotiskauteen. Ensinnäkin, ennen kuin tuhatvuotiskausi alkaa —
    1. Kristus palaa maan päälle seitsemän vitsauksen päättyessä (Ilm. 19: 11—16). 2. Hän tuhoaa kaikki jumalattomat tulemuksessaan (ks. selityksiä jakeisiin Ilm. 19: 17—21). 3. Sitten hän sitoo saatanan autioon maahan,
    jota Raamattu nimittää syvyydeksi (vrt. 1 Moos. 1:2). Koska saatanan kaikki seuraajat ovat kuolleet, hän ei kykene enää villitsemään kansoja »siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat24: 19—22 ja Jer. 4: 23—26). 4. Kun Kristus tuhoaa jumalattomat, hän herättää eloon ne, jotka ovat luottaneet häneen (Ilm. 20: 4). Tätä Raamattu nimittää »ensimmäiseksi ylösnousemukseksi» eli — kuten
    Kristus sanoi — »elämän ylösnousemukseksi» (Ilm. 20:5; Joh. 5: 28,29). Samalla hän myös muuttaa niiden ruumiit, jotka ovat eläneet seitsemän vitsauksen aikana, ja antaa näille molemmille ryhmille kuolemattomuuden lahjan (1 Tess. 4: 16,17; 1 Kor. 15: 51—55). Sitten Kristus vie kansansa muassaan taivaaseen (ks. Joh. 14: 1—3 ja 1 Tess. 4: 17).
    Tuhatvuotiskauden aikana toteutuu tapahtumasarjan kaksi vaihetta.
    5. Maan päällä saatana on sidottu olosuhteiden »kahleilla». Tuhatvuotiskauden aikana, jolloin hänellä ei ole ketä kiusata ja jolloin hänellä
    on aikaa ajatella, hän joutuu tarkastelemaan sitä, mitä hänen kapinansa Jumalaa vastaan on aikaansaanut (Ilm. 20: 1—3,7). 6. Taivaassa pyhät tuomitsevat jumalattomat (Ilm. 20:4; ks. myös 1 Kor. 6:2,3). Jumala osoittaa täydellisen oikeudenmukaisuutensa antamalla niiden, joita on kiusattu ja jotka
    tuntevat synnin voiman, tarkastella yhdessä hänen kanssaan hänen armollisia tekojaan ihmisten suhteen ja määrätä rangaistukset, jotka jumalattomat ovat ansainneet halveksiessaan hänen uhrautuvaa rakkauttaan. Lunastetut, mm. ne jotka ovat kokeneet ensimmäisen ylösnousemuksen, elävät iäti Kristuksen tykönä (Ilm. 20: 6). Tuhatvuotiskauden lopussa: 7. Kristus ja pyhät palaavat maan päälle (Ilm. 20: 9; 21: 1,2). 8. Tämän jälkeen Kristus herättää eloon »muut kuolleet» — ne jumalattomat, joita hän ei herättänyt kuolleista toisessa tulemuksessaan (Ilm. 20:5). Huomatkaa, että tätä toista ylösnousemusta kuvaava lause »muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet» on sijoitettu
    välihuomautuksena ensimmäistä ylösnousemusta koskevan kuvauksen keskelle (ks. myös jae 13 ja Joh. 5: 29). 9. Sitten saatana päästetään irti »vähäksi aikaa», jolloin hän viekoittelee jumalattomat viimeiseen turhaan yritykseen, jonka tarkoituksena on Kristuksen ja hänen kansansa tuhoaminen
    (Ilm. 20:3,7—9; ks. myös Hes. 38: 16). 10. Jumala tekee äkkiä lopun jumalattomien yrityksestä tuhota hänen kansansa ja saattaa heidät valtaistuimensa eteen viimeiselle tuomiolle (Ilm. 20: 11—14). Kun jumalattomat lopulta tajuavat, että Jumala on kohdellut kaikkia ihmisiä oikeudenmukaisesti, he notkistavat polvensa Kristuksen edessä tunnustaen hänen oikeutensa hallita kaiken Herrana (Pii. 2: 10, 11).
    11. Tämän jälkeen Jumala laupeudessaan tuhoaa lopulta jumalattomat taivaasta lankeavalla tulella (Ilm. 20: 9,14,15). Alkuperäinen kreikankielinen ilmaus, joka on käännetty sanoilla »aina ja iankaikkisesti» (jae 10), tarkoittaa
    yksinkertaisesti »niin kauan kuin jotakin riittää». Vertaa jaetta Juud. 7, jossa kuvataan Sodoman kaupungin polttamista »iankaikkisella » tulella, ja jaetta Välit. 4: 6, jossa todetaan, että tuo kaupunki hävitettiin »yhtäkkiä». Raamattu osoittaa selvästi, että synnin rangaistuksena on kuolema, olemassaolon lakkaaminen, ei ikuinen elämä piinassa (ks. Mal. 4: 1; Ps. 37: 10,20). Jumalan langettama puhdistava tuli hävittää siis kaiken, minkä synti on turmellut, ja jättää maailmankaikkeuden vapaaksi synnistä ja synnintekijöistä.
    12. Lopuksi, kun Jumala on puhdistanut maan, hän luo sen uudelleen pyhien silmäin edessä ja tekee kaiken uudeksi (Ilm. 21:1; 2 Piet. 3: 12,13). Tällä tavoin Jumala palauttaa ihmiselle kaiken, minkä Aadam menetti synnin
    johdosta. Ja läpi iankaikkisuuden lunastetut ylistävät Herraa Jeesusta Kristusta hänen uhrautuvasta rakkaudestaan, joka on vapauttanut heidät synnistä ja kuolemasta.